|
Kirjoittaja
Tervetuloa Annika-tyttösen käsityöpajaan. Kaiken maailman näperryksistä aina leipomuksiin asti, pienten selitystenpoikasten kera! |
14.01.2011 - 18:35
Pitkästä aikaa täällä taas! Joululoma tuli ja meni ja vuosikin ehti vaihtua jo aikaa sitten! Vähän on ollut asiaa, vaikka nyt onkin kaksi pipoa puikoilla ja yllätyksiä synttäripaketeissa (: Sunnuntaina mennään käymään parin pikkuisen lapsen synttäreillä ja koska toiselle lapsista lähtee jo tekemäni nukke, piti toisellekin tehdä jotain, ettei tulisi raukalle paha mieli! Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja löysin tämän ohjeen (rullaa siihen nalleohjeen kohdalle). Ohjeen mukaan syntyi sitten ensin tällainen:
Viimeistelyn jälkeen herra Nalle näyttikin jo seuraavanlaiselta:
Nalle oli todella helppo tehdä ja siitä tuli oikein pehmoinen (: Lankana oli seiskaveikka ja kasvot pistelin mustalla Novitan Woolilla. Söpöläinen! Hyviä jatkoja!
23.12.2010 - 11:13
Helei! Enää yksi yö jouluaattoon! Ihan uskomattoman nopeasti mennyt aika, eikä käsitöitä ole tullut pahemmin tehtyä, vaikkakin tulen nyt esittelemään uusimmat tekoset (: Viimeksi tekemäni huopapussit iPod Touchille ovat melkoisen nuhjuisia, tai oikeastaan se oranssi, koska sitä olen vain käyttänyt :D Kävin hakemassa tiimarista vähän lisää huopaa ja tällaiset tuli tehtyä:
Huopa on viininpunaista, mukana vähän joulunpunaa ja oranssia (: Ja keltaista.
Tuttu kuvio taas?
Lapaset on näin talviaikaan in.
Ja näin (: Siinä melkoinen picspam! Mutta nyt on taas hieno pussi suojaamassa näyttöä (: Hyvät joulut kaikille ja näkyillään taas! Melko tekstitön postaus tällä kertaa.
11.12.2010 - 19:53
Mietittiin äidin kanssa jo viime viikonloppuna, että voitaisiin kokeilla huoneeni järjestämistä uudelleen. Sama vanha järjestys on nimittäin pitää sisällään sängyn, joka on suoraan patteria vasten. Kuumana kohiseva patteri on öisin melko tuskaisa, varsinkin kun paksuja peittoja rakastavana haluan käpertyä ihanan täkkini alle lämpöön. Tänään pääsimme tuumasta toimeen, mutta muutaman eri järjestyksen kokeilun jälkeen päädyimme siihen tulokseen, että se vanha oli paras. Eli huoneeni on aivan samanlainen kuin ennenkin! Mutta ei se mitään, koska sain jotain muuta aikaiseksi :D
Ostin magneettitaulun kirpputorilta hintaan 1,50. Sinne se oli ilmeisesti päätynyt kiertoteitä Ikeasta.
Taulussa ei ollut minkäänlaista ripustamisjuttua tai mitään, joten napsasin pätkän tiimarista ostettua narua ja iskä niittasi narun sitten kiinni (: Loppujen lopuksi projekti oli nopea ja helppo, mutta seinälle naulan laittaminen kesti muutaman viikon, heh :D Mutta ei se mitään! Homma on nyt hanskassa ja naula seinässä (: Hyvät joulunodotukset! Pari viikkoa enää!
28.11.2010 - 14:08
Näin sellonsoittoa jo ihan hurjan kauan harrastaneena sello on tietysti hirmuisen suuri osa elämää ja varsinkin joulua, niin kuin musiikki yleensäkin. Koska selloni ovat tunnetusti olleet kovia joulun juhlijoita, niin TOTTA KAI niille on pitänyt kehitellä mitä mielenkiintoisempia juttuja. Sain pari vuotta sitten nimittäin todella mahtavan idean; sellolle tonttulakki. Sen näkeminen tuottaa ainakin itsessäni hirveästi hilpeyttä, koska Elmerikin näyttää lakki simpukallaan aivan Richard Scarryn touhukkaan maailman Mato Matalalta! Alkuperäinen versioni on edelleen omassa käytössä, mutta tänään tein kolme lakkia lisää, jos halukkaita ottajia löytyisi (: Let's take a look, shall we?
Kiinnitys tapahtuu kangasnauhojen avulla, jotka on ommeltu lakin sivuille.
Kulkunen kuuluu tietysti asiaan! En ole oman lakkini kulkuselle tehnyt mitään, eli se on täynnä kilinää, mutta jos se häiritsee (mitä se ei ole minulla tehnyt) voi kulkuseen työntää vaikka pumpulia hiljentämään ääniä.
Lakki on helppo tehdä ja herättää varmasti huomiota joulusoittajaisissa :D Kankaana on käytetty punaista puuvillaa.
15.11.2010 - 20:39
Normaaliin sunnuntai-illan tapaan iski hirveä askarteluinnostus yhtäkkiä. Tehtyäni uuden joulutähden/hiutaleen ikkunalle, aloin pyörittelemään jäljelle jääneitä paperinpalasia. Koska netistäkään ei löytynyt yhtäkään miellyttävää kaavaa askarreltavaa enkeliä varten, syntyi omista käsistä ja päästä tällainen malli:
Enkeli on ihan tavallista kopiopaperia, josta "mekko" on kierretty ensin tötteröksi. Terävään päähän jätin pienen reiän, josta työnsin hammastikun, johon liimasin sitten kiinni styroksipallon pääksi. Siivet on reunustettu hopeaisella kynällä ja päässään enkelillä on helmistä tehty panta (: Laitoin siipien väliin taakse teipillä semmoisen rintamerkkihakaneulan, jolla enkeli pysyy hyvin verhoissa kiinni :D
Olen tässä jo hetkisen ehtinytkin kaivata verhoihin jotain söpöä ja valkoista, ja nämä ovat näin joulun alla aivan täydellisiä hommaan (: Muutenkin olin ihan joulutunnelmissa koko viikonlopun, jouluvalotkin sain kappaan kiinnitettyä :D Tunnelmavalaistus <3 Lannistumatta seuraavaan kertaan!
|
Itse pääpahis
Annika on 17-vuotias suurperheen tyttönen Nurmijärveltä. Musikaalinen kaveri, joka rakastaa sisaruksien kiusaamisen lisäksi käsitöitä ja leipomista, sekä valokuvaamista ja piirtämistä. Taiteilua siis riittää muillekin jaettavaksi. Vaikka musiikkia tässä pienessä ihmisessä riittääkin, tulen tänne blogiin enemmänkin sitä käsintehtyä juttua. Siltäkin laajalta rintamalta voi tulla vaikka mitä vastaan! Kaikki ©Annika, kopioiminen kielletty ilman lupaa.
|